Viiriäiset
Tässä jutussa viiriäisella tarkoitetaan japaninviiriäistä. On myös olemassa muita viiriäisrotuja, mutta tässä ei mennä niihin. Japaninviiriäinen on lihan ja munien tuotantoa varten tarhattu tuotanto- ja lemmikkilintu. Monet pitävät tätä hauskaa lintua ihan lemmikkinä, kun sitä on niin kiva seurata. Toiset, niin kuin me, pitävät viiriäisiä maukkaiden munien vuoksi. Myös lihoiksi viiriäisiä laitetaan monin paikoin.
Viiriäisiä meille tuli 2010 keväällä. Aluksi niitä oli seitsemän, joista yksi valitettavasti kuoli mystisesti, joten jäljellä alkuperäisestä porukasta on kuusi viiriäistä, joista yksi on kukko.
Viiriäinen munii hauskannäköisiä ja maukkaita munia. Meillä niitä on keitetty ja syöty kokonaisena, mutta myös kananmunien sijaan olemma niitä leivonnassa käyttäneet. Noin 4-5kpl viiriäisen munia vastaa yhtä kananmunaa.
Meille kuoriutui 29.6.2010, ensimmäisellä haudontakokeilulla, 37 viiriäisen tipua, joista osa valitettavasti kyllä jouduttiin melko heti lopettamaan. Tarkkaa tipilukua ei ole tiedossa, mutta kyllä niitä sellaiset kolmisenkymmentä on. Meillä on tuollainen R-comin King Suro 20 -hautomakone. Näistä meille lisätään viiriäismäärää. Pian viiriäisen munia liikenee muillekkin.
Viiriäisten touhuja on hauska seurata. Ensimmäisen tipueen, joka syntyi 29.6.2010, pitäisi näillä hetkillä alkaa munimaan. Jännää seurata omien kasvattien kehitystä.
Viiriäiset ovat arviolta rastaan kokoisia kanalintuja. Värejä viiriäisiltä löytyy jonkin verran. Ylhäällä nähdään villin värinen viiriäinen ja valkoinen viiriäinen, joka tosin on likastunut, kun olemme käyttäneet hetken muuraushiekkaa kylpyhiekkana.
Viiriäisen tiput ovat hyvin pieniä. Mutta sitäkin vilkkampia!
Viiriäisten häkissä tulisi olla viiriäisten vapaasti saatavilla puhdasta vettä, ruokaa, kalkkia ja hiekkaa, joka on suunnilleen saman kokoista raetta kuin raesokeri, ruuansulatuksen toiminnan kannalta. Hyvä olisi myös olla kylpyhiekkaa, joka saa olla todella hienoa. Tähän käy hyvin hiekkapuhallushiekka. Turpeessa kylpevät myös mielellään.
Viiriäiset ovat myös kovia lentämään.
Viiriäiset eivät yleensä ymmärrä hautoa, ja toiset sanovatkin, ettei viiriäiset haudo ollenkaan. Olen kyllä ajoittain kuullut puhuttavan, että joku on onnistunut saamaan viiriäiskanan hautomaan. Sellaisesta yksilöstä kannattaa pitää lujaa kiinni, jos vaikka saisi tämän ominaisuuden periytymään.
Viiriäisten munista voi tehdä tällaisen kevyen 39:n munan paistoksen.